Arno Forsius (teksti web-sivulta http://www.saunalahti.fi/arnoldus/matakuu.html)

Mätäkuu, muisto menneiltä ajoilta

Mätäkuun alkaminen 23.7. ja loppuminen 23.8. oli satojen vuosien ajan merkitty suomalaiseen almanakkaan, kunnes se vuonna 1996 jätettiin pois siitä. Mätäkuu oli osoitus perinteen voimasta, sillä kansan mielessä ja muistoissa lukemattomat seikat todistivat mätäkuun puolesta. Kansalla on ollut vankka usko, että mätäkuu oli myös terveyden kannalta kaikin tavoin epäedullista ja vaarallista aikaa. Se näkyi siinäkin, että potilaat eivät olleet kovin halukkaita tulemaan sairaaloihin leikattavaksi mätäkuun aikana.

Oliko mätäkuu epäterveellistä aikaa?

Lämpimänä aikana bakteerit ja muut mikrobit lisääntyvät nopeammin kuin viileässä. Siten homeet, lahottajasienet ja mädättäjäbakteerit aiheuttavat lämpimässä tavallista nopeampaa lahoamista ja ruokatavaroiden pilaantumista. Lisääntynyt kosteus on näille tapahtumille eduksi. Elintarvikkeiden ja ruokien säilymisen kannalta onkin tärkeää niiden pitäminen kylmässä tai viileässä. Helteillä monen säilytyspaikan lämpötila pyrkii nousemaan liian korkeaksi. Nykyaikaiset kylmäkalusteet ovat sentään oikein hoidettuina melko luotettavia silloinkin.

Ruoka-aineissa ja valmiissa ruoissa olevien bakteerien aiheuttamien ruokamyrkytysten ja ripulitautien riski kasvaa helteillä huomattavasti, sillä bakteerien lisääntyminen niissä on silloin hyvin nopeaa. Tämä koskee erityisesti ns. herkästi pilaantuvia elintarvikkeita, kuten jauhelihaa, kalaa, pastöroimattomia maitotuotteita, kermatuotteita, salaattikastikkeita, eineksiä sekä kuumentamatta valmistettavia ruokia.

Loppukesän terveysriskejä lisäävät myös hellekauden jälkeen ilmaantuvat sateet. Silloin virtaavat pintavedet huuhtovat maaperästä, käymälöistä ja tunkioilta peräisin olevia taudinaiheuttajia kaivoihin ja muihin vedenottopaikkoihin. Syyskesällä ilmaantuvia tauteja olivat aikaisemmin erilaiset salmonellataudit, punatauti ja polio. Näiden tautien leviämistä lisäsivät edelleen kärpäset. Kaivojen ja lähteiden suojaaminen, käymälöiden kunnostaminen ja jätteiden asianmukainen hoito ovat monin paikoin tätä riskiä vähentäneet.

Lämpimään kauteen liittyy myös runsaasti hyttysten, paarmojen ja muiden hyönteisten puremia, joiden raapiminen kutinan vuoksi voi olla syynä ihotulehduksiin ja märkimisiin. Samoin kesällä esiintyy tavallista enemmän ihoa vaurioittavia pikkutapaturmia, jotka tarjoavat bakteereille pääsyn elimistöön.

Edellä kerrotut terveyshaitat eivät kuitenkaan aiheutuneet mistään almanakkaan merkitystä erityisestä ajanjaksosta vaan kesän lämpimistä ja kosteista sääoloista. Samoin leikkaushaavojen märkimisen riski sairaaloissa ei ole kasvanut mätäkuusta johtuen.

Mistä mätäkuu oli peräisin?

Mätäkuun perinne juontaa alkunsa jo tuhansien vuosien takaa muinaisesta Mesopotamiasta, jolloin kesän kuumin aika tunnettiin koiranpäivien nimellä. Nimensä tuo kolmisen viikkoa kestänyt aika oli saanut Orionin eli Ison Koiran tähtikuviosta ja sen kirkkaimmasta tähdestä Siriuksesta eli Koirantähdestä.

Koirantähden nouseminen taivaanrannan yläpuolelle loppukesällä sekä kuuman ja kostean kauden alku osuivat eteläisissä maissa kokemuksen samaan ajankohtaan. Silloin uskottiin, että Siriuksen säteilemä lämpö lisättynä auringon säteilemään lämpöön oli syynä epätavalliseen kuumuuteen. Koiranpäivien merkitykseen lienee vaikuttanut myös se, että koirien uskottiin saavan raivokohtauksia erityisesti kyseisenä aikana.

Ruoka-aineiden pilaantuminen ja siihen liittyvät terveydelliset ongelmat olivat tunnettuja jo varhaisessa menneisyydessä. Lisäksi oli yleisesti tiedossa, että koiranpäivien aikaan esiintyi eteläisissä maissa tavallista enemmän kuumetauteja, mm. kuumeisia vatsasairauksia ja malariaa. Kuumuuden ihmisissä aiheuttaman raukeuden uskottiin myös olevan merkkinä jostakin erityisestä ajanjaksosta.

Mätäkuun merkitykseen erityisen tautisena aikana viittaa Pyhän Dominicuksen (1170—1221) palvonta keskiajalla kuumetautien parantajana. Hän kuoli 8. p:nä elokuuta ja uskomuksen mukaan pyhimys, joka oli kuollut koiranpäivien aikana eli syntynyt silloin ikuiseen elämään, pystyi erityisesti parantamaan Koirantähden merkeissä syntyneet taudit ja vammat. Hänen kirkollisia tunnuskuviaan eli attribuutteja olivat rukousnauha sekä koira ja tähti. Suomalaisessa kansanperinteessä ruttopyhimyksenä tunnettuun Pyhään Dominicukseen viittaa mm. "Siikasen synty" - loitsu:

"Helmi Herralta putosi

Osmon pellon penkereen,

Lahokannon kaartieen,

Siitä kasvo kastekorre,

Siitä siikaset sikisi."

Loitsussa Herra tarkoittaa Dominicusta ja helmi hänen rukousnauhaansa kuulunutta "helmeä", joka oli pudonnut maahan. "Siikasen synty" -loitsussa helmi oli se jyvä, josta kasvoi siikasia eli vihneitä tuottava vilja. Rukiin ja ohran leikkaamisen tai puimisen yhteydessä kiusallisia vihneitä saattoi tunkeutua haavoihin, silmään tai varpaiden väliin aiheuttaen pahoja märkimisiä. Kesäaikana ulkotöissä sattui muutenkin paljon pikku vammoja, jotka usein tulehtuivat.

Mätäkuun nimen syntyyn liittyy yhä erilaisia käsityksiä. Yleisimmän selityksen mukaan mätäkuu olisi tullut ruotsin ja suomen kieliin tanskan kielen sanasta råddenmåned, joka taas olisi perustunut alasaksan kielen sanaan rodendage. Kuitenkin tanskan kielessä koiranpäivien kauden nimenä on ollut jo alun perin sitä tarkoittava hundedage. Ruotsin kielessä "Hundadaganar eller Rötemånadt" mainitaan painettuna ensimmäisen kerran vuoden 1549 ruotsalaisessa virsikirjassa "Then suenska psalmeboken". Siihen perustuen mätäkuu olisi tunnettu suomen kielessä jo hieman aikaisemmin eli vuonna 1544, sillä silloin ilmestyi Mikael Agricolan (n. 1510–1557) julkaisema kirja "Rucouskiria Bibliasta", jossa mainitaan ikuisen kalenterin elokuun kohdalla "mätekw eli kyluökw". Kylvökuu tarkoitti aikaa, jolloin oli tapana suorittaa rukiin syyskylvö. Mätäkuuta käytettiin kansan kielessä kuukauden nimenä joskus vielä 1600-luvun alussa. Silloin painetuissa ruotsinkielisissä almanakoissa Augustuksen (elokuun) käännöksenä oli kuitenkin jo skördemånat, suomeksi elonkorjuukuu tai lyhyemmin elokuu. [Tekstiä on muutettu 21.2.2014 . Katso selitystä kirjoituksen lopussa.]

Mitä mätäkuussa saattoi tapahtua?

Jo Mikael Agricola aloitti suomalaisten pelottelun mätäkuun vaaroilla. Hän kirjoitti kalenterissaan elokuun kohdalla: "Telle kwlla eij soui otta siseliset läkityxet (ma Seneca se mestari sano) sille ette metekw silloin ombi/ ia ey myös werta laske." Nykysuomeksi tulkittuna se kuuluu seuraavasti: Tässä kuussa ei sovi ottaa sisäisiä lääkkeitä (niin sanoo mestari Seneca), koska silloin on mätäkuu, eikä myös laskea verta. Agricola nojasi siis käsityksissään roomalaiseen Senecaan (noin 4 eKr—65 jKr), 1500 vuotta aikaisemmin eläneeseen oppineeseen.

Sen verran mätäkuun pelko on heijastunut Suomessa terveydenhuollonkin toimintaan, että rokottajille vuonna 1825 annetuissa ohjeissa isorokkorokotukset määrättiin suoritettavaksi toukokuun puolivälin ja syyskuun lopun välisenä aikana, mätäkuuta lukuunottamatta.

Suomalaisesta kansanperinteestä ei ole löydettävissä perusteita sille, että kesän kuumin aika ja siihen liittyvä mätäneminen olisi ollut syynä mätäkuun nimelle. Päinvastoin on ilmeistä, että mätäkuun nimi on antanut aiheen monille uskomuksille, joiden mukaan kyseinen aika voitiin selittää jotenkin poikkeavaksi. Suomen kielessä mätäkuuhun kohdistuvaa pelkoa on ilmeisesti lisännyt se, että sana mätäneminen tarkoittaa sekä lahoamista että märän muodostumista. Siellä, missä kautta kutsutaan koiranpäiviksi, on vastaavasti kehittynyt kaikenlaisia koiriin liittyviä uskomuksia ja menoja.

Mätäkuun aikoihin on tiedotusvälineissä erittäin todennäköisesti kertomus Skotlannissa Loch Nessin järvessä asustavasta vesipedosta. Eurooppalaiseen kansanperinteeseen onkin aina liittynyt kuvitelmia, että kesän kuumin aika on käärmeiden ja kaikenlaisten syöpäläisten erityistä esiintymisaikaa. Tanskalaiset ovat puhuneet tuonelan lohikäärmeestä, joka uhkasi kuukauden aikana vallata maan. Saksalaiset kertoivat kauheasta viljalohikäärmeestä tai ruissudesta, jota vastaan oli varauduttava, ettei se syönyt viljaa pelloilta. Vastaavanlaiset uskomukset eivät ole Suomessakaan täysin tuntemattomia. Mätäkuussa veteen kuviteltiin sikiävän kaikenlaisia matoja ja ihmisiä jopa kiellettiin uimasta meressä, koska siinä oli silloin suuria merikäärmeitä, jotka saattoivat käydä kiinni ihmiseen.

Jälkilause

Tämän kirjoittaja on jäljempänä mainituissa kirjoituksissaan kiinnittänyt huomiota siihen, että tieteellisiä perusteita vailla oleva mätäkuu oli jatkuvasti merkitty Helsingin yliopiston julkaisemaan almanakkaan. Nämä kirjoitukset olivatkin, eräiden muiden perustelujen ohella, syynä mätäkuun poistamiseen vuoden 1996 almanakasta. Kun kyseisen vuoden almanakka ilmestyi syksyllä 1995, ilmaantui sanomalehtien yleisönosastoihin heti kysymyksiä ja ihmettelyjä mätäkuun poistamisen johdosta. Samoin tapahtui kesällä 1996, kun ihmiset eivät enää löytäneetkään mätäkuuta almanakoistaan. Parin vuoden kuluttua ei kukaan enää kysellyt mätäkuun perään.

Selitys muutokseen 21.2.2014: Mätäkuun nimityksen alku on jäänyt epäselväksi. Kirjoituksessa aikaisemmin selostettu perustuminen saksankieliseen käsitteeseen rodendage ei ole saanut tukea jatkotutkimuksista.

Julkaistu aikaisemmin eri muodoissa: Suomen Lääkärilehti 1993: 24: 2265 ja Etelä-Suomen Sanomat 18.7.1994

Kirjallisuutta:

Harviainen, T., Heininen, S. ja Huhtala, A.: Opi nyt vanha ja nuori. Mikael Agricola ja nykyaika. Keuruu 1990

Vilkuna, K.: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Toinen, korjattu ja lisätty painos. Helsinki 1968

Yleiset hakuteokset